palkki
etusivu tilaisuudet jäsenyys kronikka

KOSKA MAASSAMME ON SATAMÄÄRIN KERHOJA JA YHDISTYKSIÄ MUSIIKIN ESITTÄMISEEN JA VAALIMISEEN, ON PÄÄTETTY PERUSTAA VIELÄ YKSI LISÄÄ. YHDISTYS, JOKA KESKITTYY SVENGAAVAAN JAZZIIN.


Yhdistyksen tarkoituksena on perinteisen jazzmusiikin - erityisesti swingin - vaaliminen, sekä siihen liittyvän toimintakulttuurin säilyttäminen ja edistäminen. Yhdistys tuottaa ja järjestää konsertteja ja muita musiikkitapahtumia. Yhdistys järjestää musiikkihenkisiä matkoja, leirejä ja tapahtumia.

Yhdistyksen synty

Jaakko Rinne, entinen ATK-mies, on vetänyt lähes parikymmentä vuotta jameja eripuolilla pääkaupunkiseutua ja luotsannut 40-vuotiasta Data Rhythm Boys – DRB Swing Bandia. Jaakko otti yhteyttä tuttavaansa Seppo Hoviin. Puheeksi tulivat jazz-illat.

Seppo on kuulunut nuoresta asti jazzpianistiemme kärkeen. Heille syntyi ajatus joittenkin voimien yhdistämisestä. Seppo tunsi hyvin kauppaneuvos Raimo Herton, joka on pyörittänyt jo vuosia Hitis-jazz nimistä kesätapahtumaa – erinomaisella menestyksellä ja loistavalla taloudella.

Seppo kytki mukaan Pentti Lasasen, jonka kaikki tuntevat multi- instrumentalistina, sovittajana ja ennen kaikkea pelimannina. Pelimanni on Penan mielestä soittajan korkein muoto. Penakin oli jo vuosien ajan ollut Hitis-jazzin vakiomuusikko. Rami puolestaan houkutteli porukkaan innokaan jazzin ystävän vuorineuvos Matti Honkalan, tietäen että juttuun tulee vieläkin enemmän dynamiittia. Kaksi kovaa talousmiestä toivottavasti takaa jotakin. Ainakin he sanoivat, että jazzia ei kannata pyörittää jos ei ole taloutta !

Jaakon DRB Swing Bandissa soittaa kitaraa Kari “Teddy” Halonen, joka työnään toimi pankinjohtajana Suomessa ja Luxemburgissa. Oiva mies vartioimaan sitä kassaa, joka alkuhetkenä oli aivan tyhjä. “Teddy”on oikea kontrolleri isolla “C-llä.

Seppo koukutti juttuun vanhan kaverinsa Pepe Teirikarin, joka hoitelee bassoa ja on tuottanut mm. muutaman musiikkiaiheisen dokumenttielokuvan, sekä yli 4000 TV- mainosta. Herrat arvelivat Pepen olevan jotenkin propagandaministeri Göbbelsin oppien taitaja. Siis tarvittiin tiedottaja. Ensimmäisessä istunnossa 19.01.2012 oli yhdistyksen perustamisesta tehty päätös. Samoin ensimmäisessä kokouksesta päätettiin, että tämä porukka muodostaa hallituksen.

Ensimmäisessä jäsenkokouksessa 30.05.2012 sama kokoonpano valittiin hallitukseen ensimmäisen toimintavuoden ajaksi. Puheenjohtajaksi valittiin aloituksen tehnyt Jaakko Rinne. Näin sai alkunsa Suomen Svengaavin Jazzyhdistys















SUOMEN JAZZLIITTO ry HELSINKI JAZZ ry JAZZ & POP ARKISTO JAZZRYTMIT